Salatut Elämät -fanisivu

Ismo Laitela alias Esko Kovero

Ismo Kalervo Laitela on hahmo suomalaisessa saippuasarjassa nimeltä Salatut elämät. Mukana hän on ollut sarjan alusta asti ja hänestä on tullut yksi sen tukipilareista, joka nauttii sarjan fanien keskuudessa suurta suosiota. Ismoa näyttelee Esko Kovero.

Luonne

Ismolla on kiivas suomalaisen miehen temperamentti, jonka takia hän on joutunut pulaan kerran jos toisenkin. Hän on leskimies sekä kahden lapsen, Miian ja Kallen, isä. Välit lapsiin ovat aina olleet huonot, eikä parannusta näytä syntyvän, sillä toinen lapsista on kuollut ja toinen muuttanut Brasiliaan Etelä-Amerikkaan. Ismo asuu yhä Pihlajakadulla Helsingissä, asunto vain on vaihtunut pienempään. Hän on elämässään toiminut ainakin mainosalalla sekä yksityisyrittäjänä pitäen Ismon valinta -nimistä lähikauppaa. Hän on myös ollut talonmiehen pestissä sekä pikaisesti Geeli-klubin portsarina, joka tosin päättyi siihen, kun hän hakkasi asiakkaan klubin ulko-ovella, koska asiakas puukotti Ismoa.

Loppusyksystä 2006 Ismo ajautui nettipokerin pariin ja tätä kautta kokeilemaan taitojaan myös muissa uhkapeleissä. Tämä johti vakavaan peliriippuvuuteen ja vararikkoon, josta päästäkseen Ismo mm. panttasi Tanjalle ostamansa timanttikorvakorut, varasti Ullan kihlasormuksen ja ryösti Taalasmaiden asunnon. Jäätyään kiinni teoistaan Ismo joutui jättämään Pihlajakadun taakseen.

Asunnottomaksi ajautunut Ismo Laitela tulisi kuitenkin palaamaan Pihlajakadulle myöhemmin, ryhtyen naisystävänsä Tanjan rahallisella avustuksella Stellans-kauppaketjun myymäläpäälliköksi.

Perhe

Ismolla on kaksi lasta, Kalle ja jo kuollut Miia avioliitostaan Liisa Laitelan kanssa. Välit Ismoon olivat molemmilla huonot, sillä Ismo ei koskaan osannut sopeutua rooliinsa yksinhuoltajaisänä ja hän muun muassa alkoi lyödä lapsiaan. Kun Kalle kertoi olevansa homoseksuaali, oli Ismon vaikea hyväksyä tätä, ja hän heitti Kallen ulos asunnosta. Armeijakaan ei hänen mukaansa sopinut ”hinteille”, mutta hänen mielipidettään uhmaten Kalle astui palvelukseen. Siellä hän tapasi tulevan poikaystävänsä Kuisma Savolaisen, joka toimi yliluutnanttina. Ismolle tämä suhde oli kova pala, eikä hän edes Kuisman pelastettua hänen henkensä osannut kunnolla sitä hyväksyä. Kallen ja Kuisman polku johti lopulta Brasiliaan, missä he nykyään asuvat. Ismo ja Kalle ovat tiettävästi yhä väleissä, vaikka isä-poika-suhde ei olekaan paras mahdollinen.

Kallen pikkusisko Miia kuoli 17. helmikuuta 2002 aivokasvaimeen, ja hänet haudattiin Helsinkiin.

Naiset

Liisa Laitela

Ismon avioliitto ensimmäisen vaimonsa Liisan kanssa oli ilmeisen onnellinen, ja he saivat kaksi lasta. Monen vuoden liitto tuli kuitenkin päätökseensä Liisan menehdyttyä pitkään sairastamaansa syöpään. Ismo jäi syvästi kaipaamaan rakasta vaimoaan eikä hän ole tänäkään päivänä päässyt täysin yli Liisan kuolemasta. Miia-tyttären kuolema oli ikävä muistutus kauan sitten kuolleesta rakkaasta.

Ihastukset

Ismon rakkauselämä on ollut lähes yhtä onnetonta kuin hänen perhe-elämänsäkin. Liisa-vaimon kuoltua hän eli pitkään ilman naisseuraa, mutta lopulta rohkaistui taas tapailemaan uusia naisia. Ihastus Jukka Salinin entisen vaimoon Maaritiin johti yhteen yhteiseen yöhön, mutta Maarit oli yhä rakastunut entiseen mieheensä, eikä aikonut tyytyä Ismoon. Pieni romanssinpoikanen Pamela Johanssonin kanssa oli yhtä tyhjän kanssa, vaikka tarjosikin hetken lohdun Ismon elämään.
Rauni Koivukuja

Yhtäkään vakavaa suhdetta ei syntynyt ennen kuin Ismo tapasi naispappi Rauni Koivukujan. Suhteesta tuli myrskyisä, mutta lopulta se johti kihlautumiseen. Rauni päätti kuitenkin lähteä lähetystyöhön Angolaan, Afrikkaan. Tämän poissaolon aikana naisella oli syrjähyppy toisen miehen kanssa, ja hän lähetti postissa kihlasormuksen Ismolle Helsinkiin. Rauni tuli kuitenkin katumapäälle ja päätti yrittää uudestaan Ismon kanssa. Hän matkusti takaisin Suomeen estääkseen Ismoa saamasta tietää sormusjupakasta. Ismo ei vielä ollut saanut kirjettä ja oli iloinen Raunin paluusta. Tämä ilo kuitenkin päättyi lyhyeen, kun kirjekuori saapui perille, ja Ismo pääsi selville sen sisällöstä. Pari sai sovittua, mutta lopulta Ismo ei kestänyt sitä, että Rauni oli pettänyt häntä tummaihoisen kanssa. Ismo löi Raunia. Rauni sai tarpeekseen ja jätti Ismon. Suhdetta heikensi myös Ismon halu hankkia lapsia. Rauni oli entisessä avioliitossaan yrittänyt raskaaksi tuloa monta vuotta siinä onnistumatta, eikä hän halunnut käydä uudestaan läpi samoja pettymyksiä. Raunin lähdön jälkeen Ismo oli itsemurhan partaalla ja jätti lappusen, jossa kertoi aikeistaan riistää henkensä. Hän tasapainoili juuri sillankaiteella, kun Rauni ja Seppo saapuivat pelastamaan tilanteen. Myöhemmin Ismo uskoutui Sepolle, että itsemurhauhkailut olivat vain keino saada Rauni takaisin. Tässä tavoitteessa Ismo ei kuitenkaan onnistunut, vaan Rauni pakkasi tavaransa ja lähti lopullisesti miehen elämästä.

Jaana Nieminen

Raunin jälkeen Ismolla oli pitkähkö suhde taksikuski Jaana Niemisen kanssa. Tämä topakka nainen oli Ismon lailla yksinhuoltaja ja eronnut. He tapasivat ensimmäisen kerran talokauppojen merkeissä Raunin ollessa vielä mukana kuvioissa. Jaana halusi takaisin Helsinkiin ja Ismo maaseudun rauhaan aikeinaan perustaa perhe Raunin ja lastensa kanssa. Raunin lähdettyä Ismo vaati kauppoja peruttaviksi. Tähän ei asuntoonsa tyytyväinen Jaana suostunut. Toraisa alku eteni kuitenkin nopeasti toimivaksi suhteeksi ja Ismo ja Jaana muuttivat yhteen. Rahan puutteessa Jaana poltti Ismon kosteusvaurioisen omakotitalon Keravalta vakuutuskorvausten toivossa. Rakkaus ja yhteiselämä kukoistivat, kunnes hän päätyi sänkyyn entisen miesystävänsä Jukka Salinin kanssa. Ismo ja Jaana erosivat, ja Jaana muutti Jukan kanssa Turkuun jättäen Pihlajakadun taakseen.

Pipsa Tiilikainen

Jaanan jälkeen Ismon rakkauselämä oli oikeastaan hiljaiseloa. Muutama ihastus ja suhde nuoren, liikunnallisen Pipsan kanssa hieman värittivät arkea, mutta mitään kestävää ei siitä huolimatta syntynyt. Energinen Pipsa osoittautui liian pirteäksi ja meneväksi Ismolle, joka ei halunnut myöntää kuntonsa ja terveytensä rapistumista. Nolostunut Ismo joutui lopulta kasvokkain totuuden kanssa: hän ei enää pysynyt nuoremman naisen vauhdissa mukana. Pipsa suhtautui asiaan lempeästi ja vakuutti Ismolle, ettei sillä ollut merkitystä. Suhde eteni hyvin ja pian Pipsa halusikin jo muuttaa yhteen. Tunteistaan epävarma Ismo ei ollut ollenkaan innostunut ajatuksesta, ja hänestä suhde eteni liian nopeasti. Pipsa oli kuitenkin sinnikäs ja jatkoi taivuttelua saaden aikaan myös tulosta; Ismo luovutti hänelle asuntonsa avaimen vain heittääkseen naisen kadulle ensimmäisen riidan jälkeen. Ismon mielestä Pipsan olisi pitänyt olla hänen käytettävissään silloin, kun hän sitä halusi ja muutoin poissa silmistä. Sisuuntunut Pipsa ei voinut hyväksyä moista kohtelua ja jätti Ismon.

Tanja Jääskeläinen

Ismon rakkausrintamalla vaikutti lämpenevän Tanja Jääskeläisen saapuessa Pihlajakadun maisemiin. Hän herätti heti kättelyssä Ismon mielenkiinnon. Tanja oli kuitenkin aviossa, joten Ismo joutui jarruttelemaan. Saatuaan selville miehensä Antin lukuisat pettämiset Tanja halusi miehestään eron.

Tanjan poika Riku aiheutti lukuisia harmeja, sillä hänellä oli alkoholiongelma. Rikun tilanne riistäytyi käsistä hänen yllätettyään äitinsä ja parhaan toverinsa Ossin sängystä. Hän juoksi autolleen ja lähti ajamaan huolimatta siitä, että oli humalassa. Ajo päättyi surkeasti, sillä Riku törmäsi autollaan Ulla Taalasmaahan ja kolautti itse pahasti päänsä. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa kolarissa saamiinsa vammoihin.

Tanja oli surun murtama. Oman lapsen menetys tuntui jo olevan kestämätöntä, mutta Antti lisäsi entisen vaimonsa tuskaa tuomalla Rikun hautajaisiin uuden tyttöystävänsä Sirpan. Ismosta Tanja löysi ymmärtäväisen kuuntelijan ja empaattisen lohduttajan. Lapsen menetys yhdisti kumpaakin. Ismon ottaessa ensi askeleen kohti romanttista suhdetta Tanja epäröi ja torjui miehen suudelman. Lopulta hän päätti antaa Ismolle tilaisuuden ja puolestaan suuteli tätä itse. Tämän suudelman myötä he aloittivat kunnollisen seurustelusuhteen, vaikka aluksi kuviota sotki myös torjuttu mies Ossi, joka myös oli rakastunut Tanjaan.

Pian Ismo kosi Tanjaa, ja he muuttivat yhteen. Ossi oli kuitenkin päättänyt tuhota Tanjan ja Ismon liiton, joten hän sai selville Ismon pelaamiset ja sen miksi Ismo oli halunnut muuttaa yhteen: Ismo oli pelannut talonsa pokerissa. Ossi paljasti kaiken Tanjalle, ja Tanja uskoi kaiken heti Ossin näytettyä virallisen paperin asuntokaupasta. Tämän takia Tanja ajoi Ismon pois talostaan ja päätti suhteen.

Tanja kuitenkin huolestui Ismosta ja järkyttyi löytäessään hänet ulkoa teltasta. Tanja pyysi Ismon kotiinsa ja kertoi edelleen välittävänsä hänestä. Hetken heillä meni hyvin, kunnes Tanjan tytär Juulia saapui maisemiin ja saman katon alle. Ismo ei kestänyt tytön jatkuvaa ärsyttävää käytöstä ja löi tätä. Tanja hääti Ismon pois kodistaan.

Työelämä

Ismo on ehtinyt pitkän elämänsä aikana toimia monessa ammatissa ja kokeillut kestävyyttään monella eri alalla. Hän aloitti mainosalalla ja menestyi kekseliäiden ideoidensa ansiosta. Tämän rohkaisema Ismo erosi työpaikastaan ja muutti Helsinkiin. Hän avasi ”Ismon valinta” -nimisen pikkukaupan ja alkoi näin yksityisyrittäjäksi. Tässä pestissä hän ehti toimia suuren osan vuosistaan ennen kuin myi valintansa tanskalaiselle Stellans-ketjulle. Vielä myynnin jälkeenkin hän yritti jatkaa kauppiaan uraansa toimimalla uudessa kaupassa myyjänä, mutta Ismo kyllästyi tähän nopeasti ja sopi työpaikkojen vaihdosta ystävänsä Sepon kanssa. Seppo oli Pihlajakadun kiinteistöjen pitkäaikainen talonmies ja myös vaihtelun tarpeessa, joten pian Ismo nähtiin haravoimassa pihaa ja tekemässä muita hanttihommia. Ismo palkkasi Taneli Halosen avukseen yhä lisääntyviin töihin. Talonmiehen homma ei kauan jaksanut miellyttää Ismoa, kun hänelle tuli tilaisuus hakea töihin Snow Team -firmaan. Ismon vanhat markkinointialan taidot eivät olleet vuosien saatossa kadonneet, ja hän sai paikan leikiten huolimatta siitä, että kilpailijana oli firman entinen työntekijä Ossi Puolakka. Kun Ismo oli ollut jo vähän aikaa töissä, firman toimitusjohtaja Elina muutti tampereelle ja luovutti toimitusjohtajan paikan Ismolle. Ossi kiristi Ismoa saatuaan tietää hänen pelaamisistaan, ja Ismo ei voinut kiristettynä muuta kuin erota ja luovuttaa paikan Ossille. Ismo työskenteleli hetken Sepon alaisuudessa Stellansissa ja jakeli ilmaislehtiä. Sepon vetäydyttyä kaupan omistajasta Tanja osti kaupan ja nimitti Ismon sen myymälävastaavaksi. Pian Stellanssiin otettiin töihin HIV:ä sairastava Noora, joka oli ottaa loparit jo samana päivänä Ismon lapsellisen käytöksen takia. Tanja nimitti Nooran esimieheksi ja Ismo jätti Stellansin väliaikaisesti, vieden samalla leipomansa pullat mennessään.

Ismon valinta

Ismon valinta oli kulmakauppa, jonka Ismo perusti muutettuaan Pihlajakadulle. Hän pyöritti sitä itse ja istui pitkää päivää tiskin takana. Usein apuna toimivat lapset Kalle ja Miia. Lapsien lennettyä pesästä ja katkaistua yhteyksiään Ismoon, joutui mies palkkaamaan avukseen Jaana Niemisen. Yhdessä he jatkoivat kaupanpitoa ja mukaan tulivat myös Jaanan lapset Aamu ja Teemu. Teemu oli se, joka keksi hankkia Ismon valintaan tietokoneet internet-yhteyksineen. Ismo oli aluksi epäileväinen, mutta suostui Teemun luvattua vastata asiasta. Miian riitautuessa Teemun kanssa sai tämä potkut ja paikalle palkattiin Aamu, joka hyödynsi työssään juuri veljeltään oppimiaan asioita. Kaupan ylläpito kävi kuitenkin yhä raskaammaksi ja raskaammaksi. Lähistölle oli nimittäin perustettu yhä useampia marketteja, jotka nyt vetivät asiakkaita halvoilla hinnoillaan ja suurella valikoimallaan. Ismo päätti pistää hanskat naulaan ja lopulta myi valintansa Stellans-kauppaketjulle. Jaanan kanssa seurustellessaan Ismo oli aikeissa vaihtaa nimen Jaanan valinnaksi, mutta omantunnontuskista pettämisensä vuoksi kärsinyt Jaana ei tähän suostunut.

Tyyli

Vapaa-ajallaan Ismo käyttää rentoja, käytännöllisiä vaatteita. Hänen yllään on nähty ainakin ruutupaitoja ja farkkuhousuja. Talonmiehen töitä tehdessään hän käytti usein tuulipukua. Entisessä työssään Snow Teamissa projektipäällikön oli pukeuduttava siististi ja useimmiten Ismo nähtiinkin tyylikkäässä mustassa puvussa.

Ismo ei pidä kovin hyvin huolta ulkonäöstään, vaan luottaa luonnollisuuteensa. Hiuksiensa hän antoi kasvaa pitkiksi. Lopulta Ullan trimmattua humalassa hänen hiuksiaan suostui Ismo käväisemään parturilla siistimässä niitä. Nyt hänellä on lyhyt, vaaleanruskea kampaus.

Ruumiinrakenteeltaan Ismo on pitkä, vahvarakenteinen ja hieman vatsakas.

Asunto

Ismo asui ennen asunnossa, jossa Sievisen perhe nykyään asuu. Sisustus on ehtinyt muuttua paljon ajan kuluessa ja omistajien vaihtuessa. Ensimmäinen sen asukas, jonka sarjassa näimme, oli Ismo lapsineen. Heidän aikanaan asunnon sisustuksessa oli paljon maanläheisiä värejä kuten ruskean eri sävyjä. Se oli oikeastaan pieni pimeä kolo, jonka sisällä Ismo hallitsi. Hieman vanhanaikainen tyyli ei paljoa muuttunut Jaanan muuttaessa sinne, mutta Sievisten mukana asunto koki suuren muodonmuutoksen. Muun muassa punainen sohva ja Marimekon kuorilla varustettu televisio ovat heidän tuomiaan. Tapetitkin laitettiin vaihtoon ja asunnosta tuli valoisampi sekä huomattavasti avaramman oloinen. Ismon aikaisen kodikkuuden on sanottu lähteneen sen mukana.

Ismon entinen asunto oli varsin pieni. Keittiö ja olohuone ovat suoraan samassa tilassa. Makuuhuonekaan ei ole kunnolla erotettu näistä huoneista. Yksin elävällä Ismolla ei ollut tarvetta kuin välttämättömille tavaroille ja niinpä asunnosta löytyy oikeastaan vain pelkät perusasiat kuten sohva ja ruokapöytä. Kellarin vanhan biljardipöydän Ismo pelasti asuntoonsa, jossa se vei paljon tilaa. Myöhemmin rahavaikeuksien vuoksi Ismo myi biljardipöydän hyvään hintaan. Kun Ismo jäi uhkapeleihin koukkuun, hän pelasi talonsa, ja suostutteli siksi Tanjan yhteenmuuttoon. Ismo ehti asua hetken Tanjan luona, kunnes Ossi paljasti Tanjalle Ismon pelaamiset, jolloin Tanja ajoi Ismon pois luotaan, ja Ismo pakeni Taalasmaille. Ikävä kyllä Ismo joutui muuttamaan Taalasmailta heidän saatua selville Ismon ryöstäneen heidän talonsa heidän ollessaan lomailemassa. Ismo joutui viettämään tämän jälkeen yönsä saunassa tai pankkiautomaatin suojissa. Hän yritti muuttaa asuntolaan huonoin tuloksin ja päätyi asumaan telttaan. Lopulta Tanja antoi Ismolle anteeksi ja Ismo pääsi asumaan Tanjan luokse, kunnes Ismo löi Juuliaa, mikä oli Tanjalle liikaa,jonka jälkeen Ismo yöpyi pari yötä stellanssin laittialla. Ismo asui Sievisillä hetken, mutta sai häädön Lassen kuultua hänen väkivaltaisuuksistaan Tanjaa ja Juuliaa kohtaan. Nyt Ismo asuu toistaiseksi Taalasmaiden luona.
Rooli sarjassa

Alkuaikoina arvoissaan vanhoillinen Ismo tuli esille enemmän lastensa Miian ja Kallen juonikuvioiden kautta. Hän oli jyrkkä ja tiukka isä, joka piti lapsensa järjestyksessä joskus nyrkkiensä sekä pesäpallomailan avulla. Hänelle myös annettiin rooli rasistisena ja muukalaispelkoisena miehenä, jolle oman pojan homouden ja tyttären tekemän abortin hyväksyminen oli vaikeaa. Väkivaltaa hän ei epäröinyt käyttää, oli kyseessä sitten oma lapsi, avovaimo tai tytärpuolen poikaystävä.

Juuri tämän hahmon kehittyminen on ehkä selkein koko sarjassa. Ismo on vuosien varrella kypsynyt ja rauhoittunut, vaikka vieläkään erilaisten ihmisten hyväksyminen ei ole hänelle helppoa. Hän on myös se olkapää, jota vasten monet ovat vaikeina aikoina oppineet nojaamaan. Keskustelukumppanina Ismo on toiminut muun muassa pomolleen Elinalle että ystävälleen Paula Sieviselle.

Henkilösuhteet

Perhesuhteet

  • Liisa Laitela: vaimo (kuollut)
  • Miia Laitela: tytär (kuollut)
  • Kalle Laitela: poika
  • Kuisma Savolainen: Ismon vävy
  • Aamu Korhonen: entinen tytärpuoli Jaanan toisen avioliiton kautta
  • Teemu Korhonen: entinen poikapuoli Jaanan toisen avioliiton kautta
  • Roosa Kemppainen: entinen tytärpuoli Jaanan ensimmäisen avioliiton kautta

Romanttiset suhteet

  • Maarit Salin: seksisuhde
  • Pamela Johansson: hetkellinen ihastus.
  • Rauni Koivukuja: seurustelu johti kihlaukseen, joka kuitenkin purkautui Ismon väkivaltaisuuden ja mustasukkaisuuden seurauksena.
  • Jaana Nieminen: avovaimo, lähti toisen miehen matkaan.
  • Pipsa Tiilikainen: energinen nuori nainen osoittautui Ismolle liian kovaksi palaksi.
  • Tanja Jääskeläinen: hylkäsi Ismon kuultuaan tämän pelaamisista, mutta Tanja antoi Ismolle anteeksi, kunnes Ismo löi tämän tytärtä, Juuliaa. Nykyään taas erossa.

Ystävyyssuhteet

  • Seppo Taalasmaa: Ismon paras ystävä. Seppo suuttui Ismolle, kun sai tietää tämän lavastaneen Sepon kodin ryöstön. Myöhemmin Ismo pelasti Sepon sydänkohtaukselta.
  • Ulla Taalasmaa: Sepon entinen vaimo.
  • Lasse Sievinen: Ismon saunakaveri, pelasti Ismon nahan. Asuu samassa rapussa vaimonsa Paula Sievisen kanssa. Ismo muutti Sievisille vähäksi aikaa, mutta kun Lasse kuuli Ismon lyömisestä, hääsi tämä Ismon pois asunnostaan.
  • Jukka Salin: Ismon toinen hyvä ystävä, kunnes rakastui Ismon avovaimoon Jaanaan.
  • Irma Halonen: Ismo olisi halunnut suhteelta muutakin kuin ystävyyttä, mutta Irma seurusteli Sepon kanssa.

Vihamieliset suhteet

  • Saku Salin: Miian on/off-poikaystävä ja Kallen paras kaveri ei nauttinut heti Ismon luottamusta mm. häirikkömaineensa ja homoepäilyn takia. Ennen Miian kuolemaa heidän välinsä paranivat.
  • Ken Ojala: Tytärpuoli Aamun poikaystävä ja Teemun koulukiusaaja. Hän rikkoi mm. Ismon valinnan ikkunan ja sotki kellarin seinät kun OVL oli pitänyt siellä kokouksen.
  • Kalle Laitela: Kallen homoseksuaalisuus järkytti Ismoa sen verran, että tämä heitti poikansa kadulle. Riitoja oli käyty sitä ennenkin, ja Ismo oli joskus vihapäissään lyönyt sekä Kallea että tämän sisarta Miiaa.
  • Aki Nikkinen: Ismolla oli erittäin huonot välit Akin kanssa hänen jouduttua syytteisiin Tyyne Puustisen murhasta. Ismo ei esim. antanut Akin ostaa Ismon valinnasta ja yritti saada Akin muuttamaan talosta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.
  • Kuisma Savolainen: Kallen ensimmäinen vakava poikaystävä ja nykyinen kumppani ei miellyttänyt Ismoa homoutensa takia edes tämän pelastettua Ismon hengen.
  • Ossi Puolakka: Vihamielisyyksiä siitä asti, kun Ismo tuli Ossin tilalle toimitusjohtajaksi Snow Teamiin. Ossi hoiteli Ismon ulos Snow Teamista ja paljasti tämän peliriippuvuuden Tanjalle. Myös maannut Ismon naisystävän Tanjan kanssa, minkä kuultuaan Ismo koitti lyödä Ossia jääden tälle alakynteen.
  • Kristo Päivinen: Raiskasi Tanjan, ja Ismo ei halua Kristoa Tanjan lähelle. Ismo uhkaili Kristoa Stellansilla.
  • Juulia Autio: Tanjan tytär Juulia muutti Tanjan ja Ismon luo ja heille tuli heti erimielisyyksiä ja riitoja johtaen siihen että Ismo löi Juuliaa. Ismo ei pitänyt siitä, että Juulia käyttää Tanjan antaman luottokortin rahoja turhiin vaatteisiin.

Keskustele Ismosta


Liity uutiskirjeen jäseneksi 💰🎁💶 Yhteistyökumppanimme tarjoavat lukijoillemme palkinnoksi ilmaista pelirahaa ja ilmaiskierroksia. Kaikki palkinnot tulevat ilman talletusta. Syötä alle tietosi nähdäksesi heti minkä palkinnon olet voittanut. Voittotiedot ja ohjeet lähetetään sähköpostitse.